TOIMINTAA

SAPFO-LISTA

KIRJAKEKO

TEKSTEJÄ

HELSINKI

VIRTUAALIMAAILMA



ETUSIVU

ENGLISH



sapfo-palaute@sappho.net


 Sapfinen verkonmutka

Sivuja lesbisestä Suomesta


Ajankohtaista

9.5.2006
Maikki Friberg -palkinto Aili Nenolalle
Helsingin yliopisto on myöntänyt vuosittain jaettavan Maikki Friberg -tasa-arvopalkinnon professori, dekaani Aili Nenolalle. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa.

Aili Nenola toimii professorina Helsingin yliopiston Kristiina-instituutissa. Aikaisemmin hän on toiminut mm. Sukupuolijärjestelmä-tutkijakoulun johtajana ja hän on esimerkiksi HILMA - Naistutkimuksen yliopistoverkosto -idean äiti ja verkoston ensimmäinen puheenjohtaja. Lisätietoa Helsingin Yliopiston lehdistötiedotteessa.

29.11.2005
Ensimmäinen naistutkimuksen tohtori valmistui
Humanistisen tiedekunnan publiikissa jaettiin tiistaina 29.11.2005 ensimmäinen tutkintotodistus naistutkimuksen tohtorille, Antu Soraiselle. Soraisen väitöskirja Rikollisia sattumalta? Naisten keskinäistä haureutta koskevat oikeudenkäynnit 1950-luvun Itä-Suomessa on ladattavissa E-thesis -sivuilta.

Väitöstilaisuus oli 29.10.2005.

5.4.2005
Ensimmäinen naistutkimuksen maisteri valmistui
Anna "Hani" Moring on ensimmäinen Suomessa valmistunut naistutkimuksen maisteri. Hän valmistui Kristiina-instituutin maisteriohjelmasta. Moringin pro gradu -tutkimuksen nimi on ”I Fell In Love With a… With a… Ze! – Queerfeminist Readings of Romantic Love and Virtual Reality in Kate Bornstein’s and Caitlin Sullivan’s Nearly Roadkill and Jeanette Winterson’s The PowerBook” ja se sai arvosanan eximia cum laude approbatur. "Olipas se urakka", kommentoi tuore maisteri itse.

Sapfisen verkonmutkan päivittäjien tietoon on tullut, että maisteri Moring juhlisti valmistumistaan Kristiina-instituutissa oluen, juustonaksujen, perunalastujen ja pöytälätkän merkeissä. Maisteri myös voitti pöytälätkäturnauksen, odotetusti.


Televisiossa lähiaikoina

Näille sivuille on koottu lesbotietoa, naisasiaa ja muuta sapfisesti kiinnostavaa. Verkonmutka ei ole mikään kattava tiedote vaan paikka josta pääsee silmäilemään vähän yhtä ja toista verkossa liikkuvaa bittiä.

Lisäyksiä ja täydennyksiä? Lähetä postia osoitteella sapfo-palaute@sappho.net

Uutisarkisto


Päivitetty 9.05.2006