7.2 Avoimuus homoliikkeen strategiana ja avoimuuden erilaiset merkitykset lesboille ja homomiehille

SETA-lehdissä on 1980-luvun jälkipuoliskolla käytetty "avoin homo/lesbo" -käsitettä hyvin runsaasti ja se on johtanut eräänlaiseen absolutismiin ja moralismiin. Hyvin harvoin lehdessä on pohdittu avoimuuden edellytyksiä historiallisen ajankohdan tai yksilön elämän puitteissa. SETA-lehdessä 1/1989 kuitenkin kirjoitettiin aiheesta.

"Vertailenpa itsensä vapauttajia ja aikakausia keskenään. Viileästi ajatellen riski saada negatiivinen vastaanotto siinä maailmassa ja ajassa, missä Markku Pirillä on nyt mahdollisuus liikkua, oli pieni. Sen verran sivistyneitä Suomessakin jo ollaan. -- Polttoroviot, Readingin vankila, Hirschfeldin instituution kirjaroihut, vaaleanpunaiset kolmiot ja USA:n homohysteria 1950-luvulla ovat olleet synkeitä lukuja, mutta nekin homoaktivistit, jotka vielä vain 20 vuotta sitten [Suomessa] astuivat ulos kaapistaan, astuivat paljon tuntemattomampaan ja taatusti vihamielisempään maailmaan kuin Markku Piri." (SETA 1/1989, 8.)

Avoimuus on ollut yksi juoni homoliikkeessä jo pidempään. Identiteettipolitiikka puolestaan on uudempi strategia. SETA-lehdissä se alkoi esiintyä ensimmäisen kerran vuosikymmenen alussa, mutta legitiimin aseman liikkeessä se on ilmeisesti saamassa vasta nyt, kun SETA on muotoillut strategiaansa enemmän hollantilaisen mallin mukaiseksi eli "integraatio siten, että oma identiteetti säilytetään". Identiteettipolitiikka liittyy läheisesti avoimuuteen ja ulostuloon, itsensä nimeämiseen, mutta nyt korostetaan yhteisön merkitystä ulostulossa.

Artikkelissaan "The Construction of Identities as a Means of Survival" Peter Dankmeijer (1987) arvioi uudelleen joitakin homoseksuaalisen identiteetin määritelmään olennaisesti kuuluvia käsitteitä. Identiteettimalleissa avainkäsitteitä ovat ulostulo, avoimuus, samastuminen, alakulttuuri ja elämäntyyli. Perinteinen tapa käyttää näitä käsitteitä on Dankmeijerin mukaan seuraava: Homoseksuaalit kätkevät itsensä syrjityksi tulemisen pelossa. Ulostuloa pitäisi käyttää strategiana tätä vastaan. Ulostulo merkitsee sitä, ettei homoseksuaalisuutta salata. Avoimet homot toimisivat samastumismalleina ei vielä ulostulleille homoseksuaaleille. Homoseksuaalit ovat muodostaneet syrjinnän takia alakulttuureja, joissa on tilaisuus tavata toisia turvallisesti sekä mahdollisuus kokeilla elämäntyylejä heteroseksistisen sorron ulottumattomissa. (Mt., 24.)

Mutta avoimuus ja ulostulo eivät tarkoita samaa jokaiselle homolle ja lesbolle. Dankmeijer on tutkinut homo- ja lesbo-opettajia. Naisille avoimuus merkitsi sitä, etteivät he enää kätkeytyneet. Mutta sen enempää avoimuus ei heille juuri merkinnyt, koska heidän emansipaationäkemyksessään oli naisten vapautuminen ensisijaista. (Mt., 24.)

Homoseksuaalien miesten keskuudessa Dankmeijer erotti kolme ryhmää: gay, camp ja "normaali" homomiestyyppi. Opettajat, jotka kutsuivat itseään gay-miehiksi, esittelivät itsensä poliittisiksi taistelijoiksi seksuaalisen vapauden puolesta. Camp-tyypit taas ajattelivat, että heidät tulisi hyväksyä sellaisina kuin ovat. Omana itsenään oleminen merkitsi heille sitä, että he toisinaan käyttäytyivät vastoin kaavamaisia sukupuolirooliodotuksia. Kolmas ryhmä koostui miesopettajista, jotka pitivät homoseksuaalisuutta ainoastaan muiden heihin liittämänä leimana ja joille itselleen homoseksuaalisuus ei ollut keskeistä itsemäärittelyssä. (Mt., 22.)

Miesryhmistä ainoastaan gay-miehet käyttivät avoimuuden ja ulostulon käsitteitä niiden perinteisessä merkityksessä. Dankmeijer huomauttaakin, että pääasiallisesti gay-miehet muotoilevat homoliikkeessä politiikan, kirjoittavat artikkeleita sekä organisoivat homoemansipaatiota. Siten he vaikuttavat suuresti yleiseen ideologiaan ja muiden homoseksuaalien omaksumaan ideologiaan. (Mt., 25.)

Yksi emansipaation tärkeimmistä vaatimuksista on ollut se, että avoimia homoseksuaaleja olisi oltava enemmän. Tämä on ollut tyypillisesti gay-miesten vaatimus, joka ei ole aina olennaista muille homoseksuaaliryhmille. Naisten kohdalla muut, etenkin naiseuteen kytkeytyvät kiinnostukset kilpailevat avoimuuden kanssa. (Mt., 27.)

Ulostulon ja avoimuuden erilaisia merkityksiä käsittelee myös Mariana Valverde (1983) artikkelissaan "Beyond guilt: lesbian-feminism and 'coming out'". Ulostulo ja avoimuus ovat avainkäsitteitä lesbo- ja homopolitiikassa. Lesboksi tai homoksi ei synnytä. Heteroseksistisessä yhteiskunnassa homoseksuaalinen identiteetti täytyy tuskallisesti rakentaa ja löytää. Sen tähden "ulostulo" on sekä mahdollista että välttämätöntä. (Mt., 65.)

Valverde arvostelee käsitteiden yksinkertaistavaa käyttöä. Oletetaan kaikkien olevan samassa asemassa avoimuudessa ja ulostulossa. Rohkeuden puutetta pidetään syynä ei-avoimuuteen. Moralismi kulkee käsikädessä tällaisen absolutismin kanssa, hän toteaa. Myös individualismi on ulostulo-käsitteen kätketty olettamus. Oletetaan, että yksityiset ja yksilölliset ulostulot muuttaisivat maailman. (Mt., 65.) Kuitenkin nämä henkilökohtaiset teot ovat jossain määrin vain joidenkin etuoikeus. Tällöin individualismia on vaikeaa erottaa elitismistä. (Mt., 66.)

Ulostuloa käytetään myös korvikkeena muulle poliittiselle toiminnalle ja tämä pätee erityisesti homomiehiin. Naisina lesbot melko todennäköisesti radikalisoituvat naiskysymysten ympärille tultuaan ulos, mutta etenkin keskiluokkaiset, valkoiset miehet saattavat nähdä ulostulon ja avoimuuden ainoana poliittisena panoksenaan. Valverde pitää absolutismia, moralismia, individualismia ja kapeaa näkemystä politiikasta myös lesbofeminististen yhteisöjen eikä ainoastaan homovapautusliikkeen ongelmina. (Mt., 66.)

Ulostulo on henkilökohtaisen kokonaisuuden etsintää, mutta se on myös historiallinen prosessi, johon homo- ja lesboyhteisöt ovat ryhtyneet. Poliittinen ilmasto, suvaitsevaisuuden ja homofobian taso yhteiskunnassa, jossa yksilö elää, vaihtelevat historiallisesti. Niiden mukana muuttuvat myös edellytykset ulostulolle. Lesboyhteisöt ovat myös suhteellisen nuoria. Valverde huomauttaa, että "ulostuloa heterokaapista" on ollut mahdotonta edes kuvitella ennen 1900-lukua. (Mt., 66.)