6.2 Homofobiaa, homoherkkyyttä ja avoimuutta

1980-luvun jälkipuoliskolla homofobin käsite alkoi esiintyä erittäin runsaasti. Ennakkoluuloisesta, tietämättömästä heterosta tuli nyt homofobi. Itseään syrjivästä homosta tuli piilo- tai kaappihomo. Avoimuus joka vuosikymmenen alun lehdissä nähtiin pikemminkin monivaiheiseksi ulostuloprosessiksi, joka ei koskaan pääty, sekä poliittiseksi teoksi, sai nyt dogmaattisemman sävyn.

Homofobiasta kirjoitti lehden päätoimittaja pääkirjoituksessaan "Ikkunoiden rikkojat".

"Ikävän säännöllisin väliajoin SETA:n toimiston suuret ikkunaruudut rikotaan säpäleiksi. Asialla lienevät aina samat nuoret henkilöt. Miksi vähemmistön kansalaisoikeusjärjestö ärsyttää niin paljon, että tälläinen tuhovimma pääsee vallalle? Syitä on monia, mutta yksi on varmasti homofobia, järjetön hinttiviha. Homofobia-käsitettä viime aikoina tutkinut amerikkalainen tohtori George Weinberg, mm. teoksen Society and Healthy Homosexual kirjoittaja sanoo, että jokaisen fobian, niin myös homofobian taustalta löytyy henkilökohtainen ongelma, pelko. Ja pelko johtuu usein epävarmuudesta omasta seksuaalisuudesta. Homoviha on kasvanut sitä mukaa kuin homot ovat tulleet esille. Miksi sitten ihmiset pelkäävät ja mikä saa heidät lyömään, tappamaan tai kieltäytymään tekemästä työtä homon kanssa? Asiantuntijoiden mukaan yksi tärkeimmistä syistä on järjetön tartunnan pelko. Monet ajattelevat vieläkin, että homoseksuaalisuus on valittavissa aivan kun valintamyymälän hyllyltä. Homovihan muuan syy löytyy miehiltä, joiden mielestä homomies on luopunut miehekkyydestään ja lesbonainen naisellisuudestaan. Homomiehet vahingoittavat heidän mielestään miehen imagoa, maskuliinisuutta, valtaa ja voimaa. Ja jälleen taustalta usein paljastuu - mikäpä muu kuin pelko omasta miehisyydestä." (SETA 1/1986.)

Lehdessä 3/1987 perehdyttiin laajasti Weinbergin käsityksiin homofobiasta. Homofobian käsitteen Weinberg esitti jo 1960-luvun loppupuolella, mutta suomalaisen homoliikkeen keskeiseen sanastoon tämä käsite tuli vasta 1980-luvun loppupuolella. Homoseksuaalien kokeman sorron syynä alettiin pitää yksilöiden ja yhteiskunnan homofobiaa.

Lehden henkilöhaastatteluissa haastateltiin avoimia nuoria miehiä ja naisia, jotka yleensä olivat opiskelijoita tai koululaisia. Avoimuuden eriasteisuuden sijasta yleissanat olivat "avoin lesbo" ja "avoin homo". Avoimet nuoret ihmiset myös poikkeuksetta elivät parisuhteessa.

Gay sensibility, homojen herkkyys ja siitä syntyvä taide lanseerattiin SETA-lehdessä 2/1986 artikkelissa "Homoherkkyys", jossa esiteltiin Michael Bronskin teos "Culture Clash, The Making of Gay Sensibility" (1984). Artikkeli kuten teoskin käsitteli homomiehiä.

"Suomessa olen kuullut kahdenlaisia selityksiä. Ensimmäisen mukaan vain vainottu vähemmistö voi tuottaa merkittävää taidetta, vain ahdingosta syntyy helmiä. Siten homot olisivat nyt sillä paikalla, jossa aiemmin ovat luoneet mestariteoksiaan työläiset tai mustat tai naiset. Toisen suomalaisen selityksen mukaan homous ei ole taidetta, homous on ainoastaan homoutta. Jälkimmäinen selitys on homoseksuaalisuuden pelkoa eli homofobiaa. -- Bronskin ajatuksellinen jalusta on käsitys homoista mielihyvän edistäjinä tai mielihyvälle omistautuneina ihmisinä. Hän pitää kaiken ihmisen tunteman mielihyvän pohjavirettä seksuaalisena, siis myös älyllisen tai esteettisen mielihyvän. Taide on kahleetonta intohimoa niin kuin sukupuolisuuskin." (SETA 2/1986, 10.)

Homoherkkyys ja sen yhdistäminen luovuuteen, taiteeseen, konstruoitiin vuosisadan vaihteessa homoseksuaalien kirjailijoiden teoksissa. Taiteen ja homouden yhdistäminen oli ensimmäisiä homouden legitimaatiostrategioita. Fortunati Vita on tutkinut homoseksuaalisen kirjallisuuden rakenteellisia ja temaattisia piirteitä. Analysoimalla Oscar Wilden "The Picture of Dorian Gray" -romaania (1894) hän pyrkii osoittamaan, että Wildelle taide ei ollut yksi elämänilmaus, vaan se oli elämä itse. Teoksessaan Wilde loi näköalan täydelliseen esteettisyyteen ja moraalittomuuteen: Taide on kaikkien moraalisten kontekstien ulkopuolella. Taiteilija rikkoo normin ja haluaa ylittää Luonnon ja olla etevämpi kuin Luonto. Luonnolla tarkoitetaan heteroseksuaalisuutta. Siten todellinen taiteilija voi olla ainoastaan homoseksuaali. 1800-luvun porvarillisessa yhteiskunnassa homoseksuaalin olemassaolo oli ajateltavissa ainoastaan esteettisenä eksistenssinä. (Vita 1987, 56, 57.)

Homoseksuaalisuuden ja taiteilijan yhteiskunnan normeja rikkovan roolin välinen yhteys käy ilmi myös SETA-lehtien artikkeleissa. Pier Paolo Pasolinista kirjoitettiin sekä lehdessä 3/1988 että 4/1989. Jean-Francois Bernard kuvaili Pasolinia kirjoituksessa "On sietämätöntä olla siedetty":

"Runoilija, poliitikko, kirjailija, elokuvaohjaaja - Pasolini oli yhtaikaa kaikkea tätä. Tämä kunnianarvoisa käyntikortti vedettiin esiin lukemattomien homoseksuaalisten seikkailujen kirjomasta kuoresta; -- eroottis-älyllinen kiihkeä viehtymys työläisiin ja talonpoikiin. Häntä kiehtoi näiden fyysinen olemus. -- Hänelle ne edustivat maailmaa, joka ei ollut kuoleutunut pikkuporvarillisuuteensa. -- Pasolini puolestaan ei kokenut minkäänlaista läheisyyttä 'homoyhteisöön'. Poikiin kohdistuva rakkaus oli elämistä normien ulkopuolella. (SETA 3/1988, 16 - 17.)

Jean Genet'n vankila- ja laitosmiljööseen sijoittuvista teoksista kerrottiin lehdessä seuraavasti:

"Homoseksuaalisuus ei näissä teoksissa ole vain itsestään selvä osa elämää. Se on myös osa sitä kertakaikkisuutta, jolla Genet kieltää järjestäytyneen yhteiskunnan arvot." (SETA 2/1986, 5.)

Vita (1987) mainitsee, että vuosisadan vaihteen kirjailijat yrittivät löytää historiallisen ja kulttuurisen oikeutuksen homoseksuaalisuudelleen. Heidän teoksissaan oli kuuluisia edelläkävijöitä, myyttejä ja malleja. Heidän arkkityypeillään on kaksi peruslähdettä: raamattu ja muinainen Kreikka ja sen kulttuuri. (Mt., 61.) SETA-lehdessäkin käsiteltiin - kuudella sivulla - antiikin kreikkalaisia poikarakkausrunoja.

"Ehkä nyt julkaistavat runot edes jossain määrin välittävät niitä tuntoja, joita miesten ja poikien välinen rakkaus Antiikin Kreikassa synnytti. Erään asian ne ainakin kertovat - antiikin Kreikan poikarunous on hyvin hienostunutta ja kainostelematonta. Ja ennen muuta se on erittäin modernia." (SETA 3/1989, 15.)