4.2.3 Henkilökohtaisesta ongelmasta vähemmistökysymykseksi

Vuosina 1975 - 76 SETA-lehtien keskeisenä sisältönä oli homoseksuaalien määrittäminen epäoikeudenmukaisesti syrjittynä vähemmistönä. Homoseksuaalien keskuudessa oli luotava tunne kuulumisesta syrjittyyn vähemmistöön. Lehdessä oli lukuisia artikkeleita muista suomalaisista syrjityistä vähemmistöistä. Kuurot, epileptikot ja mustalaiset esiteltiin vähemmistöinä, joiden syrjintä johtuu olennaisesti tietämättömyydestä ja ennakkoluuloista (ks. SETA 4/1976). Linkkejä homoseksuaalien kohtaamaan syrjintään vedettiin, yhtäläisyydet nostettiin esiin ja solidaarisuuden tärkeydestä vähemmistöjen välillä kirjoitettiin. Valistuksen merkitystä ja objektiivisen tieteellisen tiedon jakamista korostettiin. Myös naisten asemaan syrjittynä ryhmänä viitattiin.

Lessellier on tutkinut lesbouden ja homoseksuaalisuuden käsitteellistämisiä Ranskassa 1950 - 1968. Aineistonaan hän käytti ranskalaisten homojärjestöjen lehtiä. Myös ranskalainen homoliike pyrki vähemmistöaseman ja vähemmistöön kohdistuvan syrjinnän toteennäyttämiseen. Lessellierin tutkimissa lehdissä 1950 - 1968 kysymys valinnasta torjutaan selvästi, koska se voisi antaa homoseksuaalisuuden vastustajille aseen. Homoseksuaalien ja lesbojen yhteiskunnallinen asema ryhmänä nähdään vähemmistöasemana. Seksuaalinen suuntautuminen - joka voidaan määritellä myös laajemmin emotionaaliseksi suuntautumiseksi - määrittelee tämän vähemmistön sorretuksi ryhmäksi, jota enemmistö suvaitsemattomuudessaan ja tietämättömyydessään syrjii. Vaikkakin homot ja lesbot kirjoittivat sorron todellisista sijaintipaikoista, kuten perheestä, kirkosta, työelämästä, he halusivat silti tulla tämän saman yhteiskunnan hyväksymäksi vähemmistöksi. Analogia toisten vähemmistöjen tilanteeseen, keskinäisen solidaarisuuden mahdollisuus ja välttämättömyys jäivät ranskalaisissa lehdissä melko abstrakteiksi. (Lessellier 1987a, 129.)

SETA-lehdissä syrjinnän sijaintipaikkaa etsittiin myös ideologioista eikä ainoastaan instituutioista. Syrjinnän syyn nähtiin olevan niissä ideologioissa ja normeissa, jotka leimaavat ja tuomitsevat tietyt ryhmät ja ominaisuudet (SETA 4/1975, 17). Syrjinnän syy oli siis syrjityn ryhmän ulkopuolella. Syrjiviin ideologioihin luettiin kristinusko, marxilainen oppi, fasismi ja äärioikeistolaiset liikkeet ja useat psykiatriset teoriat. Lehdessä oli lukuisia artikkeleita ideologioiden suhteesta homoseksuaalisuuteen.

SETA-lehtien ideologioita koskevilla artikkeleilla on ilmeinen yhteys 1970-luvun strukturalistiseen marxismiin. Strukturalistiset marxilaiset antoivat kulttuurisille ilmiöille kuten uskomuksille, arvoille ja luokitteluille runsaasti huomiota. He käänsivät kulttuurin ideologiaksi. Kulttuuri ideologiana legitimoi vallitsevan järjestyksen ja mystifioi eriarvoisuuden ja riiston lähteet. ( Ks. esim. Ortner 1984, 140.)

Homoseksuaaleilta puuttui ja puuttuu edelleenkin syrjinnän kieltävä laki. Muun muassa uskonnollisia, poliittisia ja etnisiä kansanryhmiä suojaava laki tuli SETAn vuosikokouksen mukaan ulottaa estämään myös sukupuolisen suuntauksen perusteella tapahtuva syrjintä (SETA 5/1975, 3). Seksuaalista suuntautumista, jota yksilö ei voi valita ja johon ei voi vietellä, voitiin verrata rotuun, sukupuoleen tai etnisyyteen. Jos taas yksilön seksuaalinen suuntautuminen olisi valittavissa, voitaisiin sitä verrata uskontoon. (Ks. Mohr 1982, 31 - 41.)

Ajatus 'seksuaalisesta vähemmistöstä' oli poliittisesti toimiva sikäli, että sorretut ja syrjityt 'vähemmistöt' voivat vaatia 'oikeuksia' liberaaleissa moniarvoisissa demokratioissa. Siten voisivat myös 'seksuaaliset vähemmistöt' vaatia samoja yhteiskunnallisia ja perustuslaillisia suojia kuin muut vähemmistöt. (Weeks 1985, 195, 196.)

Jeffrey Weeks huomauttaa, että jo varhaisimmissa homomyönteisissä kannanotoissa luotiin pohjaa ajatukselle homoseksuaaleista kiinteänä, pysyvänä vähemmistönä. Vuosisadan alussa katsottiin 'homoseksuaalien' muodostavan 'kolmannen sukupuolen'. 1950-luvulla amerikkalaisen "The Mattachine Societyn" vasemmistolaiset perustajajäsenet pitivät homoseksuaaleja sorrettuna kulttuurisena vähemmistönä, joka ei ollut vielä tietoinen itsestään. Sen tähden oli kohotettava tietoisuutta ja korostettava sitä, että itsensä nimeäminen homoseksuaaliksi oli olennaista vapautumisessa. Kuitenkin jo vuoteen 1953 mennessä konservatiiviset näkemykset voittivat homofiililiikkeessä. Omaksuttiin integrationistinen etiikka ja kumottiin ajatus siitä, että homoseksuaalit olisivat samankaltaisia etnisten ryhmien kanssa. (Mt., 197.) Homoseksuaalien mobilisoimisen sijasta etsittiinkin tukea ja apua vallassa olevilta (mt., 198).

Ajatuksella 'vähemmistöstä' on etunsa ja haittansa. Se korosti omaa aktiivisuutta, itsensä tiedostamista sekä poliittisten liittolaisten tarpeellisuutta. Käsite tarkoitettiin myös mobilisoivaksi kutsuksi, sillä se korosti kaikkia homoseksuaaleja yhdistäviä piirteitä erottavien piirteiden sijasta. Kuitenkin jotkut varhaiset homovapautuksen teoreetikot odottivat 'homoseksuaalin loppua', luokitteluiden katoamista. He katsoivat homoseksuaalisuuden olevan jokaisessa piilevä mahdollisuus eikä vähemmistökokemus. (Mt., 198.)

SETA-lehtien perusteella näyttää siltä, että SETAssa oli keskenään ristiriitaisia näkemyksiä homoseksuaalisuudesta. Kielteinen suhtautuminen erilliskulttuuriin ja pyrkimys luokitteluiden kumoamiseen ja toisaalta pyrkimys vähemmistöaseman vahvistamiseen muodostavat kaksi erilaista diskurssia, jotka ainakin osittain murentavat toisiaan. SETAn myöhemmät vaiheet osoittavat 'vähemmistöstrategian' vakiintuneen ja voittaneen poliittisena strategiana.