3.3 Homoliikekö politiikkaa? Poliittisuuden paljastaminen ja tulkitseminen tutkimustehtävänä

Jokainen vallassa oleva ryhmä kertoo oman tarinansa siten, kuin se toivoisi sen uskottavan, tavalla, jolla se ajattelee edistävänsä omia etujaan (Becker ja Horowitz, 1972; Kitzingerin mukaan 1987, 1). Tämä pätee myös alistettujen ryhmien tapaan esittää oma tarinansa.

Poliittisilla strategioilla tarkoitan liikkeen tavoitteiden artikulointia, liikkeen käyttämiä perusteluja homomiesten ja lesbojen yhteiskunnallisen aseman parantamisen tärkeydelle sekä liikkeen näkemyksiä siitä, miten tavoitteisiin voi päästä.

Menetelmäkseni olen valinnut Kari Palosen kuvaileman tekstianalyysin, joka soveltuu hyvin tutkimusongelmani selvittämiseen. Palosen menetelmän olettamukset politiikasta ja luokituksista ovat yhdenmukaisia teoreettisen viitekehykseni kanssa. Käytäntöteoreettinen tutkimus tutkii toimintaa poliittisesta näkökulmasta ja tärkein analysoitava toiminta tapahtuu epäsymmetrisissä suhteissa. Myös Palonen torjuu essentialismin. Hän katsoo, että luokitukset ovat puolueellisia ja tarkoitushakuisia.

Kari Palosen (1988, 13) mukaan tutkimus on tulkintaa ja tulkintana tutkimus muistuttaa läheisesti politiikkaa. Palonen sitoutuu teoksessaan "Tekstistä politiikkaan" näkemykseen politiikan aspektiluonteesta, jolloin ei ole mieltä kysyä, onko jokin ilmiö politiikkaa tai poliittinen vai ei. Sen sijaan on kysyttävä, missä sen (mahdollinen) poliittinen aspekti tai poliittisuus tulee näkyviin. 'Politiikka' on suhteessa siihen, mitä politiikalla tai poliittisuudella ymmärretään. (Mt., 19.)

Harmoniaperspektiivin mukaan politiikka on yhteisten asioiden hoitoa. Konfliktiperspektiivistä käsin taas politiikasta ei voi puhua ilman vastustusta ja vastustajia. Tarkasteltaessa ilmiön poliittisuutta konfliktiperspektiivistä on otettava etäisyyttä vallitsevaan legitimointi-ideologiaan. Toimintaa on arvioitava suhteessa konfliktitilanteen osapuoliin ja heidän politiikkoihinsa. (Mt., 20.)

Koska homomiehet ja lesbot ovat yhteiskunnan syrjimä vähemmistö, voidaan liikkeen poliittisuus oivallisesti mieltää juuri konfliktiperspektiivistä. Liikkeen poliittisuus ilmenee pyrkimyksissä muuttaa yhteiskunnallisia alistus- ja hallintasuhteita. Ryhmän vapautustaistelun ytimessä on kyky nimetä sortajansa tai vastustajansa. Ajan kuluessa vastustajat ja keskeiseksi nähty syrjinnän sijaintipaikka muuttuvat ja tämä muuttaa myös liikkeen politiikkaa.

3.3.1 Aineiston tulkinta

Tulkintani homoliikkeen poliittisista strategioista ei pyri olemaan tyhjentävä ja kaikenkattava. Palonen (1988, 15) huomauttaa, että jokaiselle tulkinnalle voidaan esittää vastaväitteitä ja vaihtoehtoja. Kaikki tulkinnat eivät kuitenkaan ole samanarvoisia, vaan tulkinta tutkimuksena merkitsee eron tekemistä kyselemättömän ja kyselevän, naiivin ja problematisoivan käsitysten tyypin välillä (mt., 15). Lähtökohtani tutkia homoliikkeen poliittisia strategioita merkitsee totutusta poikkeavaa kysymyksenasettelua, sillä yhteiskunnan suhtautumisen sijasta tarkastelenkin alistetun ryhmän omaa "puhetta" ja pyrin tulkitsemaan sitä kriittisesti.

Pyrin asettamaan uusia kysymyksiä. Problematisoiva otteeni näkyy siinä, että pyrin kontekstualisoimaan SETA-lehdistä tekemiäni huomioita liittämällä ne aikansa homo- ja lesbotutkimukseen, suomalaisen yhteiskunnan ja homoyhteisön tilaan sekä erittelemällä lehdessä esiintyvien keskeisten käsitteiden poliittisia sisältöjä ja olettamuksia homoseksuaalisuuden luonteesta ja homoseksuaalien ja ympäröivän yhteiskunnan välisestä suhteesta.

Palonen esittää, että tulkinta suuntautuu 'tutun' problematisointiin, jo tunnetuksi oletetun oudoksi osoittamiseen (mt., 16) . Tutkimus tulkintana pyrkii avaamaan liikkumatilaa käsitysten moninaisuudelle ja kiistoille. Tällöin tutkija luopuu essentialistisesta olettamuksesta, jonka mukaan asiat todella ovat jotenkin. Filosofiassa kutsutaan agnostismiksi kantaa, jossa tyydytään erittelemään erilaisia käsityksiä asioista, tulkintojen sisältöä, problematisointitapaa, esittämisretoriikkaa. (Mt., 16.)

Poliittisuutta etsittäessä ovat henkilöviittaukset tärkeitä. Niitä eritellen voidaan päästä selville siitä, ketä vastustetaan ja kenen kanssa liittoudutaan. Samoin tärkeitä ovat kannanotot jonkin asian puolesta tai sitä vastaan. Kun tekstissä ilmaistaan jokin kanta, on tulkinnassa kysyttävä, keitä tai mitä tällä kannalla samalla vastustetaan, keitä tai mitä kannatetaan. (Mt., 30.)

Poliittisia aspekteja tekstistä voidaan löytää etsimällä luokituksia. Käsitteiden käyttö sisältää jo kätkettyjä erotteluja ja luokituksia, jotka voidaan tulkinnassa eksplikoida.

"Mistä erottelut saadaan, miten vaihtoehdot asetetaan, millaisia sitoumuksia luokitusten käyttöön kätkeytyy, miten luokitteluilla voidaan tietoisesti politikoida? Tällaisten kysymysten erittely on perustavaa politiikkaa teksteistä lähtien tutkittaessa." (Mt., 31.)

Myös luokitusten näennäiseen puuttumiseen on tutkijan kiinnitettävä huomiota (mt., 31).

Essentialistisen kannan mukaan luokitukset ovat peräisin asioiden luonnosta, nominalistinen kanta näkee ne ihmisten keksiminä ja periaatteessa mielivaltaisina. Näiden välissä on konventionalistinen kanta. Sen mukaan luokitukset ovat eräänlaisia sopimuksia. Se miten tekstissä luokitukset esitellään, antaa viitteitä koko tekstin merkitysrakenteesta. (Mt., 32.)

Nostaessaan luokitukset tulkintateemaksi tutkija sitoutuu nominalistiseen kantaan. Mielivaltaisiksi ymmärretyissä luokituksissa voi olettaa olevan poliittisesti kiinnostavia ulottuvuuksia. "Nominalistinen kanta voidaan radikalisoida teesiksi, että luokitukset ovat aina puolueellisia ja usein myös tarkoitushakuisia." (Mt., 32.)

Kannanottojen tulkinnassa on usein tärkeämpää kiinnittää huomiota luokituksiin, joita kannanotot edellyttävät, kuin itse kannanottojen välisiin vastakohtiin (mt., 33). Esimerkiksi SETAn vaatimus suojaikärajojen saattamisesta samoiksi kuin heteroseksuaaleilla ja vaatimus kehotuskieltopykälän kumoamisesta saattavat edellyttää sitä, että SETA luokittelee homoseksuaalisuuden yksilön pysyväksi ominaisuudeksi, jota ei voi valita ja johon ei voi vietellä. Tätä essentialismia edustaa 'seksuaalisen suuntautumisen' käsite. Toisaalta kannanottoa voidaan perustella yksilön valinnanvapaudella.

On tärkeää tunnistaa, minkä vastakohtana tai vaihtoehtona tietty käsite tai termi esiintyy. Esimerkiksi käsitteen 'integraatio' vastakohtana on käytetty 'erilliskulttuurin' käsitettä. Mutta olennaisia eivät ole ainoastaan erottelut vaan myös rinnastukset. Kaikki hyvät asiat saatetaan rinnastaa huolimatta siitä, etteivät ne ehkä ole yhdistettävissä. Samaan tapaan voidaan samastaa vastustettavia asioita. (Mt., 34.)

SETA-lehdet ovat olleet erityisen hedelmällisiä luokittelujen kannalta. Käsitteet 'seksuaalivähemmistöt', 'syrjitty vähemmistö', 'homoseksuaalit','homo', 'lesbo', 'lesbolaiset', 'hintti', 'homoseksuaalit miehet ja naiset', 'naiset ja miehet', 'homot ja lesbot' sekä 'homomiehet ja lesbot' eivät ole toistensa synonyymejä, vaan sisältävät tärkeitä merkityseroja. Käsitteiden käyttöyhteys vaihtelee. Jotkin käsitteistä on otettu käyttöön vasta viime vuosina ja jotkut ovat olleet yleisimmin käytettyjä käsitteitä 1970-luvun SETA-lehdissä.

Tulkitsijan on itse rekonstruoitava joitakin yleisempiä 'ideoita', joista käsin hän voi tarkastella käytettyjen ilmausten merkityserojen merkittävyyttä (mt., 35). SETA-lehdessä vaihdelleet keskeiset käsitteet tarjoavat perustan kysymyksenasettelulleni. 'Seksuaalivähemmistöt', 'syrjintä', 'integraatio', 'seksuaalinen tasavertaisuus', 'erilliskulttuuri', 'itsesyrjintä', 'kaappihomo', 'avoimuus', 'homo- ja lesboyhteisö', 'osakulttuuri', 'identiteetti' - kukin näistä käsitteistä liittyy tiettyyn aikaan ja tilanteeseen sekä homo- ja lesbotutkimukseen. Jokaisella käsitteellä on myös poliittisia sisältöjä, sillä ne suuntaavat toimintaa tiettyyn suuntaan ja myös näkemys toimijasta ja toiminnan luonteesta on vaihtelee.

3.3.2 Retoristen rakenteiden ja tekstien sitominen kontekstiinsa

Arkikielessä retoriikalla tarkoitetaan nykyään lähinnä ajatuskuvioita, joilla pyritään vetoamaan auditorioon, siihen 'yleisöön', jolle argumentointi suuntautuu. Tekstin retoriset rakenteet liittyvät tilanteeseen, jossa joku henkilö vedoten, vakuuttaen tai käännyttäen argumentoi yleisölleen. Tekstissä on siis henkilöitä läsnä. Tutkijan tehtävänä on tunnistaa tekstiin sisältyviä argumentoijan ja yleisön tai yleisöjen välisiä suhteita. (Palonen 1988, 39, 40.)

Retoriikka on sidoksissa konfliktiasetelmaan, jolloin argumentointi on aina poliittista. Argumentteja ei voi asettaa paremmuusjärjestykseen jälkiviisaasti irrallaan argumentointitilanteen poliittisesta asetelmasta. (Mt., 44.)

Tekstin kontekstualisointi suuntaa huomion yksilöiviin ja historiallisiin aspekteihin tekstissä. Tekstiä ei lueta sellaisenaan, vaan se sidotaan merkitysyhteyksiinsä. (Mt., 61.) Kontekstualisointi tuo esiin tekstin poliittisen ulottuvuuden. Se auttaa kysymään, kenelle, milloin ja missä suhteessa tietyllä tekstikohdalla on 'merkitystä'. Tulkinnalle keskeinen taito on lukea rivien välistä. Teksti on sidottu enemmän tai vähemmän huomaamattomin viittein joihinkin merkitysyhteyksiin. (Mt., 62.)

Tekstillä on alkuperä- ja käyttökonteksti. Tekstin alkuperä kontekstitasona tarkoittaa niiden kysymysten identifiointia, joihin vastaamiseksi teksti voidaan tulkita kirjoitetuksi. (Mt., 64.) Samalla tekstillä on eri konteksteissa käytettynä erilainen poliittinen merkitys (mt., 65).

Kontekstualisoivassa, historiallisessa tutkimusstrategiassa on tulkitsijan ensin suhteutettava teksti vastaukseksi niihin kysymyksiin, joihin vastaamiseksi teksti on kirjoitettu. Vasta sen jälkeen tulkitsija voi kehittää vaihtoehtoista tulkintaa. Näin vältetään jälkiviisaus ja maksimoidaan ennakkoviisaus. (Mt., 67.)

Politiikan muutos ilmenee mm. kysymyksenasettelun muutoksissa. Kysymyksenasettelu asettaa vastaamiselle ehtoja ja rajoituksia. Uusia kysymyksiä voidaan ottaa esille ja uusia alueita politisoida ja uudelleenajatella politiikan muotoja. (Mt., 99.)

Etsittäessä politiikkaa teksteistä ovat sanasto, käsitteistö sekä niiden historia avaimia merkitysmuutoksiin (mt., 100). Sanastolliset muutokset ilmenevät uusien sanojen käyttöönotossa sekä toisten poisjäännissä. Huomionarvoisia ovat myös etenkin tietoisesti luodut uudissanat, neologismit. Uudissanoilla halutaan viitata aiemmin nimeämättömään asiaan tai täsmentää sanankäyttöä. Neologismeista harvat vakiintuvat yleiseen kielenkäyttöön. Uudissanojen alkuperän tunnistaminen voi kuitenkin antaa viitteitä käsitteellisistä muutoksista. (Mt., 101.) Yleiseen kielenkäyttöön vakiintuneita neologismeja ovat SETA-lehdissä olleet muun muassa homofobia sekä homoherkkyys, englanniksi gay sensibility.

Myös koko kielenkäyttö voi muuttua niin, että muutos osoittaa yhteismitattomuutta koko aikaisemman ajatustavan ja käsitteenmuodostuksen kanssa.

"Nämä ajatus- ja puhetapojen muutokset eivät välttämättä aina näy yksityisissä sanoissa tai edes käsitteissä, vaan tulevat näkyviin vasta käsitteiden suhteiden ja niitä yhteen liittävien historiallisten tilanteiden tasolla. Tässä mielessä voidaan puhua tilanteista, joissa poliittiset konfliktit näyttäytyvät erilaisten 'poliittisten kielten' tasolla, joista kukin muodostaa enemmän tai vähemmän kiinteän käsitekompleksin ja joiden terminologiaa ei ymmärrä irrallaan tästä kompleksista." (Mt., 101.)

SETA-lehdessä tällaista ajatus- ja puhetavan muutosta edustaa etenkin kausi 1980 - 1982.

Vaikka vähittäiset merkitysmuutokset ovatkin teksteissä normaaleja, ovat äkilliset muutokset, niiden identifiointi ja täsmentäminen tulkinnan kannalta kiehtovampia. Uudissanojen ja uusien iskulauseiden esiinnousua voi arvioida merkitysmuutosten avaimina. Iskulauseet saattavat merkitä mahdollista käännettä sekä politiikan ymmärtämistavassa että ohjelmallista lähtökohtaa liikkeen uudelleen suuntautumiselle. (Mt., 103.)

Palosen analyysia voi verrata kvalitatiivisen tekstianalyysin yleisiin periaatteisiin. Ensimmäisessä vaiheessa etsitään tekstille globaalinen rakenne eli tekstin yleinen teema, aihe tai ydin, joka voi olla esimerkiksi tekstissä esitetty peruskäsite. Globaalisen ajattelun lähtökohta on se, että ihmisten kertomukset eivät vaihtele mielivaltaisesti, vaan määrittyvät sosiaalisesti ja kulttuurisesti (kollektiivinen representaatio). Jokaisessa tarinassa on niin sanottuja konventioita. Esimerkiksi käytetään samoja stereotyyppisiä juonia kertomuksessa, vaikkakin yksityiskohdat vaihtelevat. Tehtävänä on nähdä, mistä konventiosta tai tyypistä tarinassa on kysymys.

3.3.3 Aineiston ja tutkimuskohteen välinen suhde

Tutkimuksen kohteena ei ole tietty aineisto sinänsä. Aineiston avulla voidaan tehdä päätelmät tietystä ilmiöstä, tutkimuskohteesta. Suhde kohteen ja aineiston välillä on tulkinnanvarainen. Tutkijan muodostama konstruktio ei ole yksinkertaisesti 'johdettavissa' hänen aineistostaan. Konstruktio sisältää aineiston kannalta tarkastellen jotakin 'luvatonta'. Päätelmä ei myöskään kata kaikkea aineiston sisältämää 'tietoa'. Päättelyssä joudutaan aina valikoimaan ja pelkistämään. Päättelyssä esitetään tulkinta olennaisesta ja toisarvoisesta sekä kiteytetään olennaista tavalla, joka 'ylittää' aineiston. (Palonen 1988, 137.)

Samaan tapaan kvalitatiivisen tekstianalyysin toisessa vaiheessa etsitään tarinan rakenne, makrostruktuuri, tarinan narratiivinen rakenne. Ilman teoreettista viitekehystä on narratiivista rakennetta vaikea keksiä. Narratiivisen rakenteen tehtävänä on organisoida ainekset loogisesti eteneväksi tarinaksi.

Kvalitatiivisessa tekstianalyysissa informaation vähentämistä kutsutaan poispyyhkimiseksi. Heikossa poispyyhkimisessä pyyhitään pois epäolennainen narratiivisen rakenteen tai yleisen teeman kannalta. Pelkistetyn tekstin äärellä pyritään löytämään narratiiviselle rakenteelle tai yleiselle teemalle abstraktimpi käsite.

Tekstin pelkistämisen jälkeen teksti pilkotaan osiin niin sanotuiksi faktoiksi, jotka toimivat tekstianalyysin aineistona. Faktat ovat autenttisia lauseita tarinasta. Tulkinnassa on tärkeää, että faktat ovat sosiokulttuurisesti määrittyneitä. Faktat tulkitaan yleiselle kielelle. Sosiaaliset ja kulttuuriset ainekset esitetään yleisemmissä yhteiskunnallisissa ja sosiokulttuurisissa puitteissa. Näin saadaan tyyppitarina jostakin ilmiöstä. Jokainen tarina on epätäydellinen ja aukkoja joudutaan paikkaamaan muista lähteistä.

Seuraavissa luvuissa esittelen aineistoa päätelmien ja tulkintojen yhteydessä. Aivan aluksi tarkastelen suomalaisen homoliikkeen syntyä 1960- ja 1970-luvun vaihteessa sekä yleisiä homoliikkeen kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä.