Terhi Tuominen:

PRIVAATTIA JA JULKISTA ELÄMÄÄ LESBOKODISSA

Kapakat ja osittain myös urheilukentät ovat perinteisesti olleet tunnistettavia ja tunnustettuja lesbisiä tiloja. Kamppailu parisuhdelain puolesta ja tiedotusvälineissäkin ahkerasti raportoitu vastarekisteröityneiden parien yhteinen onni ja perhe-elämä on viime vuosina nostanut esiin kodin merkitystä lesbisenä tilana. Erilaisia identiteettejä vaalitaan usein ennen kaikkea kotoa käsin, ja kotiin kertyy se tavara joka kertoo millaisia me olemme. Siksi tämänsyksyisen Tribadiviikon kiintopisteenä ja lesboverkostojen kotipaikkana toimi juuri Lesbokoti, vaikka tapahtumia järjestettiin toki entiseen malliin ns. homoravintoloissa ja vieläpä seurakuntayhtymän tiloissa.

Lesbokoti pystytettiin Helsingin Kallioon, Fleminginkadun ja Helsinginkujan kulmassa sijaitsevaan Koetilaan, jonka isoista ikkunoista ohikulkijat ovat tottuneet tirkistelemään monenlaisia näyttelyitä ja performansseja. Lesbokoti herätti kiinnostusta, ja erittäin hyväntahtoista sellaista, vaikka jokunen lähitalon asukas tarvitsikin muutaman rohkaisuryypyn ennen tutustumiskäyntiään.

Tyypillistä lesbokotia ei tietenkään ole: sen asukkaana voi yhtä hyvin olla piintynyt yksineläjä, viikonvanha nuoripari tai kahden äidin, viiden lapsen ja kolmen koiran muodostama uusioperhe. Niinpä tätä 30 m2 lesbokotia lähdettiin rakentamaan yksittäisistä esineistä, jotka koottiin LBT-naisten talouksista. Itse kultakin löytyy satunnaisia tavaroita johon kytkeytyy lesbisiä merkityksiä, joko yleisesti tunnistettavia tai viitteellisempiä. Sisustuksellisten tyyliseikkojen sijaan painopiste oli näissä merkityssisällöissä.

MIKÄ LESBOKODISSA PISTÄÄ SILMÄÄN?

Kirjahyllyyn kertyi teoksia tietokirjoista sarjakuviin, koti- ja ulkomaisia lehtiä, useiden naisartistien levyjä, videoita, pelikortteja, posliiniesineitä ja naisparin hääkuva. Nurkissa hengailivat glamourasut, Doc Martens -bootsit sekä jääpallomaila hokkareiden kera. Yksiön sisustukseen kuuluivat lepakkotuolit, ilmoitustaulu postikortteineen, kuivausteline täynnä lesboelämän varrella kertyneitä T-paitoja, pöytälaatikko rintamerkkikokoelmineen ja seksileluineen - visusti alimman laatikon perälle sullottuina. Seiniä koristivat leffajulisteet, Toulouse-Lautrecin ’Naiset tanssimassa Moulin Rougessa’, valokuvat sekä sateenkaarikoristeet. Keittiöstä löytyi hyvinvarustettu teehylly, pulp-aiheisia jääkaappimagneetteja, muumimukeja ja tietenkin tribadiessu. Lepakkoaiheista muotoilua löytyi mm. sormuksesta, naispariaiheista koristelua tyynyliinasta, tuplanarttumerkki vessanpöntön kannesta.

Lopulta vain muutaman naisen myötä kertyi lesbokotiin valtava määrä erilaista koti-irtaimistoa, josta oli luettavissa erilliskulttuurisia ilmi- ja piilomerkityksiä. Samalla jokainen esine kertoi omaa ainutlaatuista tarinaansa haltijansa elämästä, identiteetistä ja lesbisestä historiasta.

MONIKÄYTTÖKOTI

Koetilan Lesbokoti toimi Tribadiviikolla useassa roolissa. Toisaalta se oli asumis- ja sisustuskulttuurinen installaatio ”Sisällä – In the Life” ja samalla koko Tribaditapahtuman infopiste. Toisaalta se oli avoin ja yhteisöllinen koti, joka avasi ovensa niin Genderblender –työpajalle kuin melkoiseksi yleisömenestykseksi muodostuneelle Omien tekstien illallekin.

Lesbokodilla oli luonnollisesti myös asukkaansa: Minna-Riikka Karhun ja Riikka-Liisa Puiston koti siunattiin viikon aluksi sapfisin menoin. Tästä huolimatta heidän yhteiselämänsä päättyi eroon kotibileissä vielä saman viikon lauantaina. Vuokrasopimuskin olisi tosin loppunut jo seuraavana päivänä. Eron syynä ei tiettävästi ollut kolmas nainen tai muukaan osapuoli, vaan he ehtivät yksinkertaisesti kasvaa tribadikulttuurin myllerryksissä erilleen.

On kerrottu, että Lesbokodissa olisi vietetty varsin villiä elämää aina, kun virallisten asukkaiden silmä vältti. Ja lopulta kotibileiden jälkeen, kun Minna ja Riikka olivat erkaantuneet Kallion pimeille ja yksinäisille kujille, oli heidän entisessä kodissaan kuulemma valvottu aamuun asti ja myös parisänky oli saanut uudet käyttäjänsä. Elämä siis jatkuu.

Itse koin Lesbokodissa montakin hämmentävää hetkeä, mutta selkeimpänä muistikuvana on yhä sapfinen kodinsiunaus. Kun kylään oli saapunut Avilan Teresa ja oli kuunneltu birgittalaissisarten lauluja, luki jokainen vieras vuorollaan toisille valitsemansa Sapfon runon. Ikkunan takana jyristivät bussit ja rekat, ambulanssit huusivat, ja ihmiset, ja aina jokunen jäi tuijottamaan naama kiinni ikkunassa. Ja me luimme toisillemme Sapfon runoja.

(Julkaistu Z-lehdessä 6/2003 tökerösti lyhennettynä)