3•98
 
aika
PUHEET+AIHEET
NÄYT+NÄYTTÄJÄT
RUUTU+KANGAS
PIIRIT+PAIKAT
ÄÄNET+ÄÄNITTEET
KIRJAT+VERKKO
OUT+PROUD
 
jutut
AMSTERDAM
HANNA RÄTY
GAY GAMES
MIKÄ KIIHOTTAA?
TUKHOLMA
 
vakiot
EVA ISAKSSON
JUSSI ETTO
Ö–LUKIJAN SANA
 
data
PALVELULIITTEESSÄ
NYT KOKO SUOMEN,
BALTIAN JA PIETARIN
TIEDOT
 
vanhat
1/97–1/98
uutiset
TUOREET UUTISET JOKA PERJANTAI
 

 

NAISTEN VOIMAILUN PIONEERI
HANNA RÄTY
SÄÄSTÄÄ POLVIAAN HÄÄVALSSIIN

Parin viime vuoden ajan Hanna Räty on innostanut suomalaisia urheilijoita mukaan viidensiin homomaailman “olympialaisiin” eli Amsterdamin Gay Gamesiin. Entinen MM-tason voimanostaja itse kilpailee Amsterdamissa silkasta liikkumisen ilosta. Naisten kilpavoimailun kolmen lajin pioneerina hän arvostaa jaloa kilpaa yli tulostehtailun.

TEKSTI SARI VIRTANEN KUVA TIIA SANTAVIRTA

Gay Games edustaa Hanna Rädyn mielestä alkuperäistä olympia-aatetta parhaimmillaan.
”Tavoite on saavutettu, kun on saatu uusia harrastajia eri lajeihin mukaan. Ennätyksiä suomalaiset siellä tuskin tekevät, mutta me olemme tiettävästi ensimmäinen suomalainen Gay Games -joukkue ja ylpeitä siitä.”
Kisoissa on alusta loppuun asti kyse avoimuudesta. Hanna sanookin, että entisenä kilpaurheilijana hänelle on suuri merkitys sillä, että hän voi osallistua urheilevien homojen ja lesbojen suurtapahtumaan.
”Gay Games on mielestäni kehittymässä aiempaa enemmän kilpaurheilun suuntaan: kisat järjestetään yhdessä lajiliittojen kanssa kansainvälisin säännöin”, hän tarkentaa.
Hannaa viehättää kisojen erityisluonne eli se, että kaikkia kannustetaan osallistumaan. Suosituimmissa lajeissa on useita tasoryhmiä harrastajista kansainvälisen tason huippu-urheilijoihin. Myös vammaisille on omat sarjansa.

PAINONNOSTO RAKKAIN LAJI

Hanna Räty on tyytyväinen rooliinsa toisten innostajana ja Gay Gamesin epävirallisena kisatiedottajana Suomen päässä. Omista kisatavoitteistaan kysyttäessä hän ilmoittaa jättäneensä jo aktiivikilpaurheiluvuodet taakseen ja osallistuvansa voimanostoon enää harrastajana.
”Näyttöni voimailussa olen antanut jo 80-luvulla, eikä monta kertaa leikattu polveni selviäisi kilpatason treenistä tanssikunnossa”, hän hekottaa.
”Aion nimittäin joskus vielä tanssia häävalssia rakkaani Hannelen kanssa.”
Yksityiselämän vaatimuksista muistuttaa myös haastattelun aikana huomionkipeänä vinkuva perheen Salli-koira. Ja sitten on tietenkin työ, joka vie oman aikansa.
”Kun suunnittelee kokonaisuuden huolellisesti, kohtuullisen kunnon saavuttaa parilla–kolmella harjoituskerralla viikossa, mutta se vaatii tarkkuutta”, hän teroittaa.
Hanna sanoo itse kuuluvansa 40 vuotta täyttäneenä jo veteraanisarjaan voimanostossa, mutta laji ei Gay Gamesissa ole niin suosittu, että ikäsarjoja tulisi.
Systemaattisen valmentautumisen elokuun kisoihin Hanna aloitti 1995 tehdyn polvileikkauksen jälkeen. Mieluummin kuin voimanostoon hän osallistuisi painonnostoon.
”Painonnosto on se laji, jota rakastan. Se on dynaamisuudessaan ja teknisyydessään haastavampi kuin voimanosto.”
Kilpaurheilun Hanna aloitti lukioikäisenä löydettyään ensirakkautensa judon. Hän siirtyi voimanostoon lähdettyään punttisalille vahvistamaan judossa loukkantunutta polveaan. Judokan voimapohja riitti muutaman kuukauden treenaamisen jälkeen nuoren lajin MM-kisajoukkueeseen ja suunta oli selvä.
”Uuden lajin juurruttamisessa oli pioneerihenkeä”, hän kuvailee 80-luvun alun tunnelmia, ja Gay Gamesin ympärillä tuntuu vallitsevan samanlainen tekemisen ilo.

KOLMEN LAJIN SUOMEN MESTARI

Hanna Rädyn kilpauran tilastollisesti paras tulos oli kuudes sija voimanoston MM-kisoissa 1986.
”Itse arvostan kuitenkin eniten sitä, että olen voittanut Suomen mestaruuden kolmen lajin ensimmäisissä naisten SM-kisoissa: judossa 1974, voimanostossa 1982 ja painonnostossa 1987.”
Yksittäisistä saavutuksista lähinnä hänen sydäntään on painonnoston SM-titteli. Hanna kertoo olleensa silloin jo 32-vuotias viisinkertainen voimanostomestari ja hänellä oli vastassaan varmana pidetty voittajakandidaatti. Sitä ennen lajissa ei päässyt kunnolla kisaamaan, koska painonnosto oli kansainvälisen lajiliiton säännöissä naisilta kielletty!
Kilpaurheilijana Hannan oli treenattava neljä–viisi kertaa viikossa pysyäkseen kunnossa.
”Kun jouduin tekemään töissä pidempää päivää, kävin välillä salilla ja palasin pöytäni ääreen VTT:lle loppuillaksi”, Hanna kuvailee arkeaan 80-luvulla. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja työskentelee nyt VTT Energiassa erikoistutkijana.
Hän ei usko urheilun koskaan häirinneen työtä.
”Se tarjosi loistavan tavan irrottautua liian intensiivisesti mielessä pyörivistä asioista. Sitten taas jaksoi keskittyä uusin eväin haasteisiin työssä.”
Hormonien käyttö tulee väistämättä mieleen voimailulajien yhteydessä. Itse Hanna sanoo aina olleensa reilun pelin kannalla hormoneja vastaan.
”Yritimme saada testit jo puuhatessamme ensimmäisiä naisten SM-kisoja, mutta se kariutui hintaan”, hän muistelee.
Amsterdamissa testit tiettävästi järjestetään ainakin voimailulajeissa. Neljä vuotta sitten New Yorkissa pidetyissä neljänsissä Gay Games -kisoissa jouduttiin Hannan internetistä poimimien tietojen mukaan rukkaamaan miesten kehonrakennuksen mitalisijoja dopingkäryn käytyä. Naisten testitulokset sitä vastoin olivat puhtaat.

PARILAJIT VETÄVÄT KATSOMOON

Hanna aikoo Amsterdamissa seurata erityisesti lajeja, joissa korostuu kisojen ainutlaatuisuus: samaa sukupuolta olevat parit. Hänellä on jo liput taitoluistelun ja kilpatanssin sekä kehonrakennuksen finaaliin.
”Hauskaa, että ainakin nettitietojen mukaan 63 prosenttia kilpatanssipareista on naisia”, hän ihastelee.
Myös legendaarinen lesbolaji softball kiinnostaa häntä. Hän on törmännyt lajiin tuon tuosta kirjallisuudessa, ja nyt on vihdoin tilaisuus päästä katsomaan, mistä oikein on kyse.
Suomesta Amsterdamiin on lähdössä ainakin naisten ja miesten lentopallojoukkueet, edustaja naisten sulkapalloon, naisten biljardijoukkue, juoksijoita sekä voimailulajien edustajia. Kaikki osallistujat eivät välttämättä ole tiedossa, koska kukin ilmoittautuu Gay Gamesiin yksityishenkilönä eikä maansa edustajana.
Jotta suomalaiset kuitenkin voisivat esiintyä Amsterdamissa myös joukkueena, urheilijat perustivat vuosi sitten yhteyselimekseen H.O.T.-nimisen yhdistyksen. Myöhemmin toiminnan on suunniteltu laajentuvan Suomen ensimmäiseksi seksuaalivähemmistöjen urheiluseuraksi.
”Jokainen urheilija tekee tietenkin itse ratkaisunsa avoimuudesta, mutta minulle muita vaihtoehtoja ei ole”, hän sanoo.
Ruotsista Hanna tietää kisoihin lähtevän ainakin joukkueet naisten jalkapalloon ja koripalloon, miesten lentopalloon sekä yksilöurheilijoita.
Todellisista maailmanhuipuista New Yorkin kisoissa nähtiin lesbokansan kestosuosikki tennistähti Martina Navratilova ja uimahyppyjen moninkertainen olympiavoittaja Greg Louganis. Australian tulevissa kisoissa saattaisi bongata vaikkapa taitoluistelun MM-kakkosen Rudy Galindon tai maastopyöräilyn maailmanmestarin Missy Gioven. Amsterdamin avajaisten ja päätösjuhlan urheilijavieraat ovat vielä tarkkaan varjeltu salaisuus.
”Jos tästä kisakoneesta jää, niin seuraava tilaisuus on Australian Sydneyssä vuonna 2002”, Hanna rohkaisee.

H.O.T. ry:n kotisivut: http://www.dlc.fi/~joni/hot ja sähköposti hhr@seta.fi (Hanna Räty) tai joni@dlc.fi (Juha Meronen)

SIVUN ALKUUN

 

• PAINONNOSTO RAKKAIN
• SUOMEN MESTARI
• PARILAJIT VETÄVÄT
• LINKKEJÄ

   

NET-Z | Z-LEHTI | DATA | TOIMITUS | Z-MARK | HAKU PÄÄLLÄ | PALAUTE | TILAUS