Hylättyjen lesbojen kerho

Z (setalehti) 3/1997

Helsingissä elokuviin lähtevä katsoja voi entistä useammin valita filmin, jossa on lesboja juonessa mukana. Ohjelmistossa 1997 menevä "Nainen solmiossa" on ilman muuta iloisempi kuva kuin 1969 näkemäni "Sisar Georgen surma". Edellisessä tavataan ja rakastutaan, jälkimmäisessä erotaan ja petytään.

Romanttisten komedioiden, häähakuisuuden ja avoimuuden 1990- luvulla lesbo elää mahdollisuuksien maailmassa. Luodaan suhde tai suhteita, ostetaan sormukset ja asunto, kalustetaan ja puhutaan lasten hankkimisesta. Vaikeat asiat eivät ole yhtäkkiä muuttuneet helpoiksi, mutta jo se, ettei kenenkään tarvitse iänkaiken kokea olevansa se ainoa lesbo maailmassa, keventää.

Elokuvassa "Hylättyjen vaimojen kerho" sankarittaret pistäytyvät asioilla lesbobaarissa. Kohtaus on riemukas: rupsahtaneeksi itsensä tunteva jätetty heterovaimo saa kokea lesbojen taholta innostunutta palvontaa. Ehkä hänkin olisi lesbona onnellisempi, eikä ainakaan hylätty?

Tosiasiassa monen lesbon elämä on kuin ainaisjäsenyyttä hylättyjen lesbojen kerhossa. Tuskin ensirakkaus on osunut kohdalle, kun siitä jo aletaan toipua. Kokemus on todennäköisesti ollut voimallinen, joten toipumiseen tarvitaan vuosia tai loppuelämä. Ensirakkautta seuraavaa suhdetta eletään ehkä vielä tuon suuren menetyksen varjossa. Kun seuraavakin suhde päättyy eroon, kahden tai seitsemän tai kymmenen vuoden jälkeen, sureminen jatkuu jo melkein rutiinilla.

Missä kymmenen varttuneempaan ikään ehtinyttä lesboa on koolla, on läsnä luultavasti 20-50 erotarinaa. Eroon päättyneet suhteet on eletty enemmän tai vähemmän intensiivisesti, yleensä toivossa että juuri se suhde olisi tarjonnut turvallisuutta, intohimoa ja ystävyyttä. Voiko tuollaisten odotusten haihtumista muuta kuin surra?

Kahden naisen erotessa he joutuvat setvimään käytännössä samat käytännön asiat kuin eroava heteroparikin. Myydäänkö yhteinen asunto, vai jääkö toinen sinne asumaan? Entä yhdessä ostetut kirjat, huonekalut, entä kotieläimet? Lasten tapaamisoikeus? Ja mistä rahat elämänmuutokseen? Onko asuttava toisen luona eron jälkeen, kun ei heti löydy muutakaan paikkaa minne mennä? Pystytäänkö oikeudenmukaiseen pesänjakoon, vai riidelläänkö lusikoista? Heteroliiton päättymistä säädellään monin käytännön tavoin, mutta lesbosuhteen osapuolet joutuvat toimimaan suhteensa päättymisen tee-se-itse -naisina.

Kun vastaeronnut heteronainen menee töihin itkun turvottamin kasvoin, yleensä tiedetään että hän on eronnut ja että juuri nyt on vaikeaa. Entä eronnut lesbo? Onko hän työkaverien silmissä "oikeasti eronnut" ollenkaan? Tai sukulaisten? Ehkä joidenkin, mutta on aivan yleistä, että uutinen erosta riemastuttaa niitä lähiomaisia, joiden mielestä lesbosuhde ei ollut mikään oikea suhde.

Lesboerojen tyypillisyyksiin kuuluu eroamisen hitaus. Monen tuttavapiirissä on pariskuntia, jotka ovat tehneet eroa vuosikaudet, eivätkä ole edes erottuaan varmoja tai yksimielisiä siitä, milloin ero tarkalleen astui voimaan. Toiselle se saattaa olla monen vuoden takainen asia, toiselle aivan tuore. Kyseessä ei ole mikään "lasten takia kestäminen" kuten monella heteroparilla, vaan eron jatkuva lykkääminen ja venyttäminen. Valmiita rituaaleja nimenmuutoksineen tai virallistetun liiton purkamisineen ei ole tarjolla. Eroaminen tekee sitä paitsi kipeää, miksi tuottaa itselleen tai toiselle turhaa tuskaa?

Ehkä lesbona olemiseen myös liittyy jokin perusalakulo, joka käskee suremaan ja pitkittämään surua? "Hekin ovat nyt eronneet" herättää varsin monessa kanssalesbossa synkkää tyytyväisyyttä. Arvaillaan kumpi jätti ja kumpi jätettiin, tarkkaillaan kummalla on uutta seuraa ja kumpi ei enää käy missään. Katsotaan vieressä nukkuvaa kumppania, mietitään olisiko hänkin mieluummin jossain muualla, ellei nyt niin ensi vuonna.

Eroaminen on vääjäämätön osa lesboelämää, jos asiaa oikein ryhtyy ajattelemaan. Ellet eroa, olet ajan mittaan monta kokemusta köyhempi. Kaikki muut surevat päättyneitä suhteitaan, mikset sinäkin? Ota siis erostasi ilo irti, liity hylättyjen lesbojen kerhoon!


Copyright-tiedot * Takaisin pakinoiden otsikoihin