Homohäät, homohautajaiset?SETA-lehti 5/1994
Olen ollut elämäni aikana kerrassaan kaksissa häissä. Yksistä jäin pois.
Veljeni meni naimisiin neljännesvuosisata sitten. Stonewallista on saman verran. Koin tilaisuuden niin vieraaksi, etten millään voinut mennä kirkkoon tai häävastaanotolle. Sen sijaan lähdin elokuviin. Filmi jonka valitsin, 'Sisar Georgen surma', pyöri tuolloin Helsingissä ensi-iltaviikkoaan. Se antoi lohduttoman kuvan vanhenevasta alkoholisoituneesta sarjafilmitähdestä, joka menettää samaan aikaan naisystävänsä ja roolinsa saippuasarjassa. Kun heterot viettivät häitään, nuori lesbo hekumoi elämäntuskansa parissa lesboelokuvissa.
Sen sijaan menin muutamaa vuotta myöhemmin luokkatoverini häihin. Olin ihastunut herkkään runotyttöön monen kouluvuoden verran. Hän naikin kouluvuosiensa päätteeksi pojan samalta luokalta. Häätilaisuus oli minulle monin tavoin sydäntäsärkevä kokemus.
Minut kutsuttiin aikanaan naisystäväni veljen häihin. Tuttu hollantilainen aktivisti piti asiaa hyvin tärkeänä. Totta kai halusin tulla kutsutuksi, totta kai menisin paikalle. Tilaisuus oli melko massiivinen, sillä morsiuspari oli kutsunut sukulaisten lisäksi paikalle uskomattoman määrän ystäviään ja tuttaviaan. En viihtynyt enkä tuntenut olevani oikeassa paikassa. Istuin orvon oloisena syrjäpöydässä ja ihmettelin mikä minua oikein masensi.
Sama toistui seuratessani SETAn järjestämiä homohäitä. Kun iloisen liikutuksen aalto pyyhkäisi paikalle kerääntyneen lesbo- ja hinttijoukon yli, minä (ainoana?) tunsin iloitsijoiden joukossa epämukavuutta. Hääpuvut, hääparit, hääseremonia tuntuivat minusta pelkästään luotaantyöntäviltä.
Olenko ehkä liian juuttunut menneiden vuosikymmenien arvoihin? Joskus ammoisella 1970-luvulla avioliittoa sai pitää yhteiskunnan tyrkyttämänä pahana instituutiona, etenkin naisille. Homo- ja lesbosuhteet rikkoivat jo pelkällä olemassaolollaan sen tukahduttavia kaavoja. Liittomme olivat sääntelemättömiä, vapaasti muodostettuja, tunteittemme sanelemia. Jokainen meistä oli yksilö, sen ajan olosuhteiden pakosta omapäiseksi kasvanut. Tunsimme elämäntapamme olevan uhmakas vaihtoehto laeille ja pykälille, joilla heterosuhteet turvattiin.
Ymmärrän hyvin parisuhteeseen liittyvien käytännön järjestelyiden tarpeen. Tajuan järjelläni senkin, että jotkut haluavat juhlistaa yhdessäoloaan seremoniallisesti. Tunteenomaisesti liitän tällaiset menot perinteiseen heteroavioliittoon ja vuosisataisiin yhteisöllisiin rituaaleihin, enkä halua olla niissä osallisena, edes häävieraan ominaisuudessa.
Homo- ja lesboyhteisön syntyminen vuosisadallamme edellytti vanhan perherakenteen purkautumista sellaiseksi, että yksilö sai päättää omasta seksuaalisuudestaan ja tunteistaan. Merkitsisikö homo- ja lesbosuhteiden rekisteröintimahdollisuus seuraavaa vaihetta perherakenteen purkautumisessa, ja siten lisääntyvää vapautta, vai olemmeko homohäämatkalla vapautumisen sijasta homohautajaisiin?