Erään sukupolven tarinaSETA-lehti 2/1994
Aidsin aikakaudella tuntuu joskus siltä, että hintit kirjoittavat vakavaa, oman elämänsä tarkoitusta tutkivaa tilityskirjallisuutta. Toki lesbotkin viiltävät vanaansa luetun historiaan, mutta se laiva ui välillä huolettomassa lastissa verrattuna joidenkin viimeisiä päiviään laskevien miesten teksteihin.
Minuun teki vaikutuksen Paul Monetten kirja miesystävänsä taistelusta tappavaa tautia vastaan ja sen taistelun päättyminen tilitykseen ja tappioon. Elämäntapa, johon kertomus sijoittui, oli vauras ja arvot lohduttoman keskiluokkaiset. Ehkä juuri siksi kaiken sen ohimenevä turhuus välittyi kirjasta "Borrowed time" niin selvästi. Rakkaus, hyvä elämä, ura ja lahjakkuus haihtuvat, seuraelämän kulissit kaatuvat, jää vain tukku tuskallisia kokemuksia kerrottavaksi.
Olikin luonnollista, että Monetten "puoli elämäkertaa", "Becoming a Man" oli käytävä läpi. Kirja on välillä jahkaileva, välillä pateettinen, mutta kaiken kaikkeaan itsetilityksenä julma ja kaunis.
Siinä oli paljon omallekin suomalaiselle ikäpolvelleni tuttua, sellaista, jonka en ollut uskonut sivunneen omaa kasvuani näin läheltä.
Mitä hyvänsä kirjoittaja olikin kokenut lähes kolmikymmenvuotiaaksi, sitä leimasi oman seksuaalisuuden tukahduttaminen, läheisyyden pelko ja pakeneminen älylliseen eristäytymiseen jota oli minää suojelevien muurien kasvettua riittävän korkeiksi hyvin vaikea murtaa. En voi olla purematta huultani seuratessani, miten ihmiset muuttuivat nuorelle Monettelle kädensijoiksi, joista vääntämällä hän yritti päästä pakoon umpiostaan.
Kun olin itse vaille kolmikymppinen, elin aktivismin ja ulostulon kiihkeintä aikaa. Mutta vuodet siihen saakka, kahdenkymmenen neljän ikään, olivat yksinäisyyden kaivo. Osuin onnekseni mukaan sellaiseen historian virtaukseen, jota pitkin saattoi uida ahtaasta piilottelusta vapaammille vesille. Kuvittelin, etteivät "rikollisuuden vuodet" (homoseksuaalisuuden rangaistavuus poistettiin rikoslaista vasta kun olin parinkymmenen) olleet ehtineet jättää minuun jälkiä, olinhan ehtinyt mukaan elämään uutta, toisenlaista aikakautta.
Yksinäinen ja piilossa kasvanut nuori nainen on kuitenkin tallessa ja muistuttaa itsestään pienissä asioissa. Historiani on tallella muistissani ja ilmoittautuu Monetten kaltaisten aikalaisten osuessa itsetilityksissään riittävän lähelle omia kokemuksiani.
Hiljattain kuoli aidsiin myös Randy Shilts, jonka viimeiseksi tiiliskiven paksuiseksi kirjaksi jäi "Conduct Unbecoming", raportti homoista ja lesboista USAn armeijassa Vietnamin sodasta nykypäiviin.
Minua järkyttää jotenkin tapa, jolla Shilts kuvaa Leonard Matlovichin elämää, vaikka tämä perussotilas onkin minulle ihmistyyppinä hyvin vieras. Yli kolmikymmenvuotiaaksi asti Matlovich "ei ollut syleillyt koskaan toista ihmistä". Armeijan jälkeen hän etsi turhaan rakastavaa kumppania ja menehtyi uransa, toivonsa ja uskonsa menettäneenä tautiin, josta tuli erään sukupolven kiirastuli.
Osa sukupolvestani jäi henkiin. Elämästä on jäänyt kaiken eletyn ja muiden tilityksistä luetun jälkeen haasteellinen maku suuhun. Tulevaisuudestaan voi tietää vähän, ja menneisyydestään on pakko oppia koko ajan lisää.
Millaiset tarinat koskettavat minua viiden vuoden päästä?