Pylvään nenässä
Z (setalehti) 4/1999
Tarvitsemme esikuvia, vai tarvitsemmeko? Tiedämmehän, että jos ne julkisuudessa esillä olevat ihmiset, jotka ovat homoja ja lesboja, tulisivat esiin, se olisi iso juttu. Ensinnäkin heitä on paljon, joten jo heidän suuri määränsä muuttaisi mielipiteitä suvaitsevampaan suuntaan. Toiseksi he toimisivat esikuvina suurelle määrälle lesboja ja homoja, eikö niin? Jos kansanedustaja X., urheilija Y. ja vielä televisiotoimittaja Z. tulisivat kaikki rytinällä ulos kaapista, meidän kaikkien elämänlaatu paranisi nopeasti. Näkyisi, ja näkisimme itse, että meitä on kaikkialla ja että monella meistä menee niin hyvin että kelpaamme malliksi toinen toisillemme.
Homo- ja lesboyhteisöllä on aina ollut tarve tietää, ketkä julkisuuden henkilöt ovat "meidän". On tehty luetteloita historian kuuluisista homoista, pantu nimeä nimen perään eri tieteen ja taiteen aloilta, arvuuteltu ja udeltu. Haaviin on vedetty varmoiksi tiedettyjen lisäksi mahdollisetkin, ne joilla on huhuttu olevan edes yksi samansukupuolinen romanssi. Monelle on ollut tärkeää ajatella että jos tämä hyvä kirjailija on ollut rakastunut toiseen naiseen, niin asia ei voi olla omallakaan kohdallamme outoa tai väärin. Esikuvat ovat helpottaneet omaa etsimisen ja löytämisen tuskaa.
Elävien kanssa onkin jo vaikeampaa. Mitään tiukkaa kaapissa/ulkona -jaottelua ei oikeastaan ole - ulkonaolo saattaa olla monisyinen asia. On julkisuuden ihmisiä, joiden suuntaus saattaa olla yleisessä tiedossa homoyhteisössä, mutta joiden homoseksuaalisuutta kukaan muu ei osaa ryhtyä arvailemaan. Se vain "tiedetään", että tämä nimekäs henkilö N. N. on homo, tai että ohjaaja A. A. on lesbo. Olisi mukavaa jos kaikki muutkin tietäisivät, mutta paremman puutteessa tyydymme siihen että edes me tiedämme.
Sitten on ihmisiä jotka tiedetään laajemminkin, mutta joiden lesboudesta ja homoudesta ei puhuta. Heistä kertovissa haastatteluissa asia jätetään hienotunteisesti mainitsematta, vaikka toimittaja tietäisi, ja vaikka haastateltava tietäisi toimittajan tietävän. Joskus jopa lukija tietää, eikä asiasta silti puhuta. Monesti jää epäselväksi, onko tällainen ihminen ulkona kaapista vai ei. Monessa tapauksessa hän saattaa uskoa että hänet kyllä tiedetään, kun taas asiasta tietävät ihmettelevät, miksi hän vielä salailee.
Mutta ajatellaanpa asian toista puolta: kuinka helppoa on päästä lehdessä esille lesbona ja homona? Ovatko lehdet ja muut tiedotusvälineet oikeasti kiinnostuneita uutisoimaan haastateltaviensa homoseksuaalisuudesta? Uskoisin, että moni lehti uskoo myyvänsä paremmin esittelemällä heterojulkkisten perhe- ja ihmissuhdeasioita, eikä taatusti aio ryhtyä tenttaamaan tunnetulta lesbosinkulta, onko tällä viime aikoina kenties käynyt hyväkin flaksi, ja millainen mahtaa olla hänen ihannenaisensa?
Ajattelemme helposti, että jos joku julkisuuden henkilö päättäisi murtaa heterojulkisuuden muurin ja antaisi avomielisen haastattelun, niin kevyestihän hänen paljastuksensa ylittäisi uutiskynnyksen. Ehkä, ehkä ei. Homosuhteista uutisoidaan silloin tällöin, kun asiasta on päätetty taas pitkästä aikaa jotain kirjoittaa, ja silloin jutussa yleensä keskitytään itse asiaan, ei haastateltavaan kokonaisena ihmisenä. Julkisuuden henkilön täytyy olla todella jutunarvoinen, että samansukupuoliset suhteet mainittaisiin luontevasti, muun tarinoinnin lomassa.
Mutkistavia tekijöitä riittää. Tunnetuilla ihmisilläkin on perhettä, joka on otettava huomioon. Monen kumppani saattaa olla avomielisyyttä vastaan, joillakin taas lapset tai vanhemmat. Asiat pitäisi usein esittää sen verran ympäripyöreästi, että moni tyytyykin siihen että asia arvataan, mutta jätetään muuten rauhaan. Esilläolo ei myöskään tarkoita sitä, että ihmisellä olisi runsaasti enemmän henkilökohtaisia resursseja ja voimavaroja kuin meillä muilla. Homoulottuvuuden ylläpitäminen muun työn ohessa saattaa olla monelle sen verran iso urakka, ettei ole ihme jos sen kanssa eletään hissukseen, kun pitää ehtiä reippaana seuraavaankin kokoukseen. Ulostulo saattaisi vapauttaa voimavaroja, mutta sitähän ei voi varmasti tietää etukäteen.
Silti odotamme sitä päivää jolloin julkkikset tulevat ulos, kun tuhannet kaapit aukenevat ja meidän kaikkien on heti helpompi hengittää. Valitettavasti he tekevät sen vaihvihkaa, mutta hyvä edes niin. Heitä odotellessamme meidän täytyy vain toimia hyvinä esikuvina heille - sillä jos jonkun täytyy näyttää muille miltä näyttää kun joku elää hyvää ja kaikin puolin täyttä elämää lesbona ja homona, niin miksi emme juuri me?