Sahataan taas

Z (setalehti) 2/2001

Järjestin taas kerran viime vuoden puolella talkoot mökillä. Tuttu heteromies innostui kuultuaan mahdollisuudesta moottorisahaukseen. Minä puolestani innostuin moottorisahamiehestä, sillä kaadettavaa riittää - sahankäyttäjiä ei.

Talkoita varten viimeistä virttään jo pitkään vedelleen vanhan moottorisahan tilalle ostettiin uusi ja tuliterä. Se pörisikin reippaasti pitkin päivää. Ensin kaatui maakellarin kattorakenteisiin tarpeellisia haavanrunkoja, sitten etupäässä leppää ja vaahteraa vihannesmaan reunalta pimentämästä aamuaurinkoa.

Moottorisahaus tehtiin poikkeuksellisen huimapäisesti. Kun haapa ei kaatunut maahan vaan jäi nojalleen, niin sahankäyttäjä hyppäsi rungon päälle pomppimaan vikkelänä kuin orava. Jos taas leppä ei saanut kaatuessaan murskata omenapuun tainta, hän viskasi salamana moottorisahan syrjään ja loikkasi kaatuvan rungon perään ohjaamaan sen suuntaa.

Onneksi moottorisahamiehellä oli välillä apunaan tottuneen oloinen naispuolinen talkoolainen. Tämä ei ollut liiemmin Helsingin homopiireissä liikkunut, vaan kehui jälkeenpäin, moottorisahamieheen viitaten, miten erilaisia ja mukavia homomiehet tosiaan ovat heteromiehiin verrattuna.

Jostain syystä en saanut sanotuksi, että reipas sahaajamme ei suinkaan ollut homomies. Jos mukavan homomiehen tapaaminen tekee noin myönteisen vaikutuksen johonkuhun ihmiseen, kuka minä olen ottamaan häneltä pois sellaisen elämyksen?

Useimmiten talkoissani on toki ollut aika vankka lesboedustus. Ajatus siitä, että tuntemani ihmiset käsitetään helposti homoiksi ja lesboiksi oli pysäyttävä. Mieleeni tuli lähes jo unohtumaan päässeitä tapauksia vuosien varrelta. Jotkut ihmiset eivät olleet uskaltaneet esimerkiksi lähettää minulle edes sähköpostia, koska nimeni näkyminen heidän postinsa joukossa olisi kuulemma saanut työpaikan atk-ylläpidon ja jopa työtoverit ihmettelemään, mitä tekemistä ko. ihmisellä on julkilesbon kanssa.

Toinenkin pysähdyttävä ajatus tuli mieleen. Toki tiedämme, että jos ihminen ei käyttäydy tiettyjen odotusten mukaan, hänet voidaan lajitella ties mihin nippuun. Mutta tiedämmekö me sen todella, vai sovellammeko väljempiä rajoja sittenkin vain itseemme? Ajattelemme kumman herkästi vaikkapa että se mukava heteromies ehkä sittenkin on homo, eikä vain ole itse ymmärtänyt asiantilaa.

Entä sitten moottorisahanaiset? Heitäkin on. Kun vanha, oikutteleva moottorisahamme vielä oli käytössä, eräs talkoolainen halusi käyttää sitä. Saha oli piilotettu huolellisesti autotallin ylisille, jotta se ei joutuisi varomattomien käsiin. Se oli todella painava rakkine, jota piti käynnistää minuuttikaupalla, ja kuulemma turvatonkin.

Itsepäinen moottorisahanainen oli kumminkin päättänyt sahata. Ensiksi hän veteli käynnistysnarusta väsymättömällä tarmolla, ja kun saha viimein heräsi mörisemään, alkoi puunrankojen pätkiminen. Hopeasormus hohti hoikan ja sitkeän naisen sormessa, kun hän pureutui äreä saha pöristen muiden talkoolaisten metsästä kantamaan rankavuoreen.

Internetissä on liikkunut monenlaisia suosittuja, yleensä vähemmän vakavamielisiä sukupuoli- ja suuntaustestejä, joilla voi rasti ruutuun -periaatteella selvittää, onko vastaaja testitulostensa perusteella mies vai nainen, homo vai hetero. Yleensä nämä testit on laadittu Yhdysvalloissa, joten eurooppalainen vastaaja on usein hätää kärsimässä kaavamaisuuttaan ritiseviä asenteita vilisevien kysymysten seassa.

Useimmat mies/nainen-testin tehneet lesbot tuntuvat tulokseensa sitä tyytyväisemmiltä, mitä korkeammat miehuuspisteet testistä saavat. Tämä ei tietysti ole mikään ihme, sillä kysymysten perusteella naisellisuus sulkisi ilmeisen ehdottomasti pois verkkareihin pukeutumisen ja moottorisahankäyttötaidot. Kukapa meistä sitä haluaisi? On paljon hauskempi rysähtää oman ahtaan tulosjoukkonsa ulkopuolelle.


Copyright-tiedot * Takaisin pakinoiden otsikoihin