Homona ja lesbona Euroopassa
Homona ja lesbona Euroopassa: Euroopan maat

ALBANIA


1800-luvulla muistiin kirjatussa albanialaisessa kansanlaulussa mies kaipaa rakastettuaan: "Olet kuin aamulla nouseva aurinko, poika. Kun käännät tumman katseesi puoleeni, henkeni ja mieleni hullaantuvat."

Albanian islamilaisesta kulttuuriperinnöstä johtuen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on ollut torjuvaa. Maan puritaaninen kommunistinen lähimenneisyys vahvisti näitä asenteita. Miesten keskeisistä homoseksuaalisista teoista voidaan 1977 säädetyn rikoslain pykälän 137 mukaan langettaa jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistuksia. Pykälää on esitetty muutettavaksi niin, että rangaistus lievenisi sakkoihin tai enintään kolmen vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen.

Mitä Albaniassa tulee tapahtumaan kommunismin jälkeen? Islam valtaa alaa rinta rinnan länsimaisten vaikutteiden kanssa, eikä kansalaisten seksuaalisten itsemääräämismahdollisuuksien kehitysnäkymistä voida oikeastaan ennustaa mitään. Homoseksuaalisuudesta ei tiedetä paljoakaan, paitsi että homoseksuaalit nähdään vain yhtenä yhteiskunnallista levottomuutta nostattavana pikkuryhmänä, joiden etuja poliitikot ovat haluttomia puolustamaan. Albaniaan perustettiin maaliskuussa 1994 pieni homoryhmä, Shoqata Gay Albania.